Suomen kunnat

Suomen nykyiset kunnat ja niiden tehtävät pohjautuvat nykyään vuoden 2000 perustuslain 12 pykälän mukaisesti. Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kuntien toimintaa valvoo valtion puolesta aluehallintovirastot. Vaikka kunnat ovat tavallaan valtion jatke, ovat ne itsenäisiä toimijoita ja kunnillakin on oma edunvalvojansa eli Suomen Kuntaliitto.

Suomen kunnat

Eninmillään Suomessa oli vuonna 1941 603 kuntaa kun vuonna 2017 niitä oli enää 311. Toisen maailmansodan päättyminen ja rauhansopimuksen myötä tehdyt alueluovutukset vähensivät Suomen kunnista 45 kuntaa ja vuonna 1946 vielä kymmenen lisää.

Kaupunkeja Suomen kunnissa oli 40-luvulla vain 38 kaupunkia. Näistä kolme eli Käkisalmi, Sortavala ja Viipuri jäivät luovutetuille alueilla. Kaupunkien lisäksi Suomessa oli kuntia ja kauppaloita. 60-luvulla perustettiin kuusi uutt kaupunkia mutta isompi muutos tapahtui 1977 kun 21 kauppalaa muutettiin kaupungeiksi ja 1986 kymmenen kuntaa muuttui kaupungeiksi. Enimmillään Suomessa oli 114 kaupunkia vuosina 2005 ja 2006, joista sittemmin on kuusi kaupunkia lakkautettu (Suolahti, Anjalankoski, Joutseno, Jämsänkoski, Karjaa ja Kuusankoski).

Vuonna 2012 Suomessa oli kaikkien tapahtumien jälkeen 228 kuntaa, jotka eivät ole kaupunkeja. Suomalaisia kuntia oli vielä 70-luvulla kolmea eri tyyppi': maalaiskunta, kauppala ja kaupunki. Vuonna 1976 kuntalain muutoksella kauppalat muutettiin kaupungeiksi 1977 ja siitä eteenpäin Suomessa oli vain yksi kuntamuoto ja kunnilla kaksi eri nimitystä eli joko kunta tai kaupunki. Vuodesta 1995 lähtien mikä tahansa kunta on voinut halutessaan käyttää itsestään nimitystä kaupunki. Se onko kunta kunta vai kaupunki, niin sillä ei ole mitään juridista eroa tai merkitystä. Suomessa voisi siis olla yhtä monta kaupunkia kuin on kuntaa.

Kunnan tehtävät

Kunnan tehtäviä ovat suomalaisessa yhteiskunnassa toimia paikallisten palveluiden tuottajana aloilla, jotka kuuluvat kunnalle. Lisäksi sen tehtävänä on toimia paikallisen itsehallinnon toteuttajana ja paikallisen identiteetin luojana. Valtiovarainministeriö on selvittänyt, että kunnalla on 535 pakollista tehtävää ja niiden hoitamiseen liityy 935 velvoitetta, näin siis 2014. Samalla Suomen Yrittäjät ry on omassa selvityksessään laskenut, että kuntien lakisääteiset tehtävät ovat kaksinkertaistuneet sitten vuoden 1990. Kuntien velvollisuuksiin kuuluvat mm. päivähoito, perusopetus, terveydenhuolto, sosiaalihuolto ja vanhustenhuolto. Samoin kirjasto- ja tietopalvelut, lastensuojelu, vammaistenhoito sekä päihdehuolto ja toimeentulotuki kuuluvat kunnalle. Kunnan teknisiä tehtäviä taasen ovat mm. paloturvallisuus, tiet ja kadut, väestönsuojelu ja kaavoitus. Myös vesi-, jäte- ja energiahuolto ovat kuuluneet kunnille, mutta näille aloille on tullut myös yksityisiä yrityksiä. Sen sijaan esimerkiksi toisen asteen koulutus ja elinkeinopolitiikka ovat kunnille vapaaehtoisia toimia. Kun miettii edellä mainittuja kunnan tehtäviä, voi nopeasti ja loogisesti havaita, että kaikki tehtävät aiheuttavat kuluja mutta vastaavasti ne eivät tuota tuloja. Vuonna 1949 kunnallislaki uudistettiin ja kuntia koskevaa lainsäädäntöä yhtenäistettiin. Kaikkiin kuntatyyppeihin tuli pakolliseksi viraksi kunnanjohtaja. Vuonna 1970 perustettiin Kunnallinen työmarkkinalaitos palkkauksen yhtenäistämiseksi. Hyvinvointiyhteiskunnan mukana kunnat saivat valtiolta lisää tehtäviä ja valtionapuja.

Kuntien historiasta

Suomen historia on erotellut kunnat ja kaupungit jopa siten, että vuoteen 1734 saakka rikoslaki ja kauppaoikeus olivat erilaisia maalla ja kaupungissa. Suomessa nykyään käytössä oleva kaupunkien itsehallinto raateineen ja maistraatteineen tuli itseasiassa Italiasta saaden matkalla vaikutteita Saksasta. Varsinainen suomalainen kunnallishallinto saatii Suomeen asetuksella vasta vuonna 1865. Kunnat muodostettiin seurakuntajaon perusteella ja kaupungit saivat ovat asetuksensa 1873. Silloiset maalaiskunnat perustuivat evankelis-luterilaisiin seurakuntiin ja kappeliseurakuntiin. Nämä maalaiskunnat erosivat melkoisesti kaupungeista. Siinä missä kaupungeilla oli maistraatti ja poliisi joiden kulut katettiin kaupungin varoista niin maaseudulla hallintoa ylläpidettin valtion varoin kihlakuntien kautta. Maistraatit siirtyivät valtiolla vasta 1965.