Kuntien talous on viime vuosina ollut tapetilla koska monien kuntien talous on miinuksella. Valtion toimet 1993-2008 verojen suhteen ovat supistaneet yhteisöveroa ja heikentänyy muutenkin kokonais veropohjaa. Kun veropohja on heikentynyt niin samalla kunnista on tullut entistä riippuvaisempia valtion osuuksista ja sitä kautta kuntien oma itsehallinto on heikentynyt ja monet päätöksistä ovat peilattava valtion avustusten sääntöihin ja antamiin määräyksiin ja mahdollisuuksiin.

Kuntatalous

Kuntien verotulot

Kuntien tulojen perustana toimii kuntien verotusoikeus ja sillä kunnat saavat 2/3 rahoituksestaan. Verotus koostuu kunnallisverosta sekä kiinteistöverosta. Näiden lisäksi kuntalaisilta voidaan periä muita maksuja. Loput 1/3 tuloista muodostuu valtion erilaisista osuuksista ja avustuksista. Lähtien 90-luvusta valtion on maksanut kunnille puolet - 75% kuluista, jotka ovat koituneet kaikista uusista kuntien velvotteista eli uudet velvoitteet ovat selkeästi lisänneet kuntien kulurakennetta ja johtaneet kunnallisverojen nousuun. Samaiset toimet ovat sitten vieneet monet kunnat talousvaikeuksiin ilman kuntien varsinaista omaa tekoa. Jos kunnan taloustilanne on todella huono, on kunta niin sanottu kriisikunta. Vuonna 1989 alkoi Suomessa kuntakokeilu jota kutsuttiin nimellä vapaakuntakokeilu. Vuonna 1993 luovuttiin kuntien menoja vastaavien valtionapujen tarkasta määrittelemisestä, jonka tarkoituksena oli helpottaa kuntien talousahdinkoa antamalla näille lisää valtuuksia. Tämän myötä kunnat saivat alkaa käyttää laskennallisin perustein saamansa jako-osuudet vapaan harkintansa mukaan, mutta lakisääteiset velvoitteet tuli kuntien edelleen kuitenkin täyttää. Tämä uudistus auttoi saneeraamaan kuntataloutta laman olosuhteissa ilman suoranaisia valtiovarainministeriön ohjeita mutta pitkäkantoisia seurauksia sillä ei valitettavasti kuntien talouksiin ollut. Vuonna 1995 säädettiin uusi kuntalaki, joka lisäsi kuntien autonomiaa mutta 2020 luvulle siirryttäessä monen suomalaisen kunnan talous on vaikeuksissa.